Etusivu > Ruokamenot blogi > Onnistunut valinta
Onnistunut valinta print email
Share
01.04.2010 08:48

Hiihtoloma on nyt pidetty ja edessä on taas arki. Eikä tunnu yhtään haikealta, koska nyt on telmitty lumessa niin paljon, että innolla odottaa taas kevättä!

Iso-Syöte osoittautui mahtavaksi lomapaikaksi. Rinteet olivat monipuolisia ja hyvässä kunnossa. Jyrkkyyttä löytyi leppoisaan lasketteluun ja kovempaankin menoon. Asiakaspalvelu, ja palvelut muutenkin, toimivat hyvin. Eikä rinteissä ollut ruuhkaa tai pitkiä jonoja, vaan laskettelusta saattoi todella nauttia. Murtsikkaladut pidettiin myös hyvässä kunnossa.

Onneksi emme niitä takkapuita kuitenkaan lähteneet raahaamaan. Ostimme ensimmäisenä päivänä säkin mökin vuokraajalta ja myöhemmin sekä Iso-Syötteen omasta ruokakaupasta että paikallisesta kyläkaupasta. Yllättäen edullisimmat puut löytyivät ihan rinteen tuntumasta Iso-Syötteen ruokakaupasta.

Samasta paikasta tuli tehtyä täydennysostoksetkin. Hyvin toimi myös Alkon tilausmyynti: puoliltapäivin fondyytä varten tilattu valkoviini oli noudettavissa jo iltapäivällä! Vaikka palvelusta joutuu maksamaan, kuluu nuo eurot helposti ajettuihin kilsoihin paikalliseen Alkoon körötellessä.

Yllättäen lapissa olikin vähemmän lunta kuin meillä etelässä. Olin tyytyväinen, että mökkimme oli Syötteen huipulla, sillä siellä oli onneksi lunta hurjasti ja tykkylumi teki maiseman aivan satumaiseksi. Loman kruunasi husky-vaellus ja sen päälle nautittu kuuma mehu ja pannukahvit. Suosittelen!

Nyt on kiva mieli katsella lumien sulamista ja nauttia pääsiäisestä kotona. Saisikohan lumen rippeet lapioitua grillin ympäriltä niin, että pääsisi patiolle grillaamaan. Eikun kokeilemaan!

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä

Mainospalkki

 


 

Näin säästät ruokamenoissa!

Lue vinkit tästä


Uusimmat kommentit:

Ruokamenot.fi kerää, vertailee ja tutkii puolestasi mistä löytyy edullisin ja paras ruoka. Sinulta säästyy aikaa ja jopa satoja euroja vuodessa.

VIIKON RUOKALISTA

Katso täältä:
KOULUJEN RUOKALISTAT

Kuvastot, klikkaa ja lue:

Sentinvenyttäjän vinkki:

Hehkuttaako pakastin ja jääkaappi turhaa kylmyyttä? Mittaa ja säädä optimaalinen lämpötila: jääkaappi + 5 astetta ja pakastin -15 astetta. Sulata pakastin jos jäätä on yli sentin paksuinen kerros. Ja vielä viimeinen silmäys: ovatko ovien tiivisteet kunnossa?

Arjen ruokavinkit

makkaraleipa_w320

Välipala tehdään usein kiireessä ja silloin tulee napanneeksi helpolta näyttäviä, ja usein ravintoarvoiltaan kehnohkoja, ruokia. Lihapiirakka tai pasteijat ovat lisäksi rasvaisia. Helpot välipalat ja hyvät arkiruoat öydät täältä.