Etusivu > Ruokamenot blogi > Onko liha ja kala tuoretta?
Onko liha ja kala tuoretta? print email
Share
30.08.2009 17:44

Joskus joku haksahtaa tekemään ruokakauppojen rötöksistä ikävimmän, yrittää myydä vanhentuneita tuotteita. Taustalla voi olla rahanahneus, mutta myös ehkä kulttuuriero. Ennen syötiin jo vähän elahtaneellekin tuoksuvia ruokia, ne vain valmistettiin niin ettei haju tai maku erottunut. Tästä keksinnöstä on syntynyt myös kansallisruokamme pizza aikoinaan!

Marinoimaton tuote näyttää helposti eltaantumisen ja liian pitkän myyntiajan. Nokkelaa onkin ostaa tuotteet kauppaan marinoimattomina ja mahdollisimman tuoreina. Myyntituotteen ajan ollessa jo päätepisteessä niihin sekoitetaan marinointikastiketta tuomaan makua ja väriä, ja johan taas näyttää ja tuoksuu freesiltä! Eikä siinä vielä kaikki, jos tämä uudestaan myyntiin tuotu tuote alkaa näyttää viimeisiä henkosiaan, pistetään koko erä uuniin ja myydään vastapaistettuina. Onhan "tänään täällä paistettu" aina tuoreelta kuulostavaa, eikö olekin?

Tällaiseen kierteeseen houkuttelee toisaalta myös kauppiaille tulleet tuntuvat maksut poisheitetystä kaatopaikalle kipattavista tuotteista. Eikä runsaastikaan alennettuna saa kaikkea edes myytyä. Toisaalta vielä melko kunnossa olevat tuotteet ilahduttaisivat niitä, joilla ei yksinkertaisesti ole ruokaa. Mutta tällainen toiminta on kokonaan lainsäädännöllä poissuljettu.

Kuluttajien aktiivisuus ja yksinkertaisesti valitsemalla vain tuoreita tuotteita sekä tuomalla julkisuuteen laiminlyönnit, saatamme puhdistaa kaupan rintaman hyvinkin. Sillä asiakkaiden menetykselle ei kenelläkään ole varaa.

Liha- ja kalatuotteisiin erikoistuvat pikkukaupat olisivat taas tervetulleita. Itse ihastuimme kesällä Porvoossa Herekin myymälään; tai emme myymälään, vaan sen tarjoamaan laatuun ja tuotteisiin, sekä palveluun. Hinta on kohdillaan, kun ei tarvitse maksaa keskeisestä sijainnista tai trendikkäästä myymälästä. Olisi hienoa, jos tällaista olisi tarjolla joka kaupungissa; söisimme aina tuoretta, paljon paremmin ja halvemmin. Ja eläimien hyvä vointikin olisi paremmin taattu.

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä

Mainospalkki

 


 

Näin säästät ruokamenoissa!

Lue vinkit tästä


Uusimmat kommentit:

Ruokamenot.fi kerää, vertailee ja tutkii puolestasi mistä löytyy edullisin ja paras ruoka. Sinulta säästyy aikaa ja jopa satoja euroja vuodessa.

VIIKON RUOKALISTA

Katso täältä:
KOULUJEN RUOKALISTAT

Kuvastot, klikkaa ja lue:

Sentinvenyttäjän vinkki:

Osta minierissä. Loppusumma pyöristetään aina lähimpään viiteen senttiin. Ostamalla tuotteen kerrallaan ja valitsemalla esimerkiksi irtokarkkeja niin, että summa loppuu aina kahteen senttiin, säästät nuo kaksi senttiä jokaisella ostokerralla.

Arjen ruokavinkit

makkaraleipa_w320

Välipala tehdään usein kiireessä ja silloin tulee napanneeksi helpolta näyttäviä, ja usein ravintoarvoiltaan kehnohkoja, ruokia. Lihapiirakka tai pasteijat ovat lisäksi rasvaisia. Helpot välipalat ja hyvät arkiruoat öydät täältä.