| Muovia, muovia, lisää muovia |
|
|
| 28.01.2009 22:32 |
|
Iski taas kirjoittamisen tarve, odotin oikein koneelle pääsyä. Pää täynnä hauskoja ajatuksia ja sattumuksia. Mutta ennenkuin tähän asti pääsin, ehdin nähdä liikaa ajatukset sekoittavia juttuja. MeNaisissa oli ansioitunut juttu muovista. Asiaa oli käsitelty vähän joka kantilta. Se mikä erityisesti ilahdutti, oli tutkijoiden itse tekemät valinnat. Heillä on aiheesta kaikki asiantuntemus ja on mielenkiintoista nähdä miten he itse muuttavat kulutustaan kun tutkimuksista kertyy tietoa. Tässä tapauksessa tutkija jätti hiusten värjäämisen ja vaihtoi teflonpannun valurautaiseen. Mielenkiintoinen juttu, kannattaa lukea. Jutun lukeneena en juo enää kahvia muovisista kertakäyttömukeista, vältän tonnikalaa ja nostan soppakauhan kattilasta keittämisen ajaksi. Samaa teemaa jatkui tämän päivän Hesarissa. Juuri kun meille on paukutettu, että osta niitä uusia maatuvia muovikasseja vaikka ne eivät kestä mitään, julkaistaan tutkimustulos jossa juurikin ne ovat epäympäristöystävällisimpiä Muovi on muutenkin liikkunut mielessä, kun huomasin ettei ostarin muovinkeräykseen käy kuin muovipussimuovi. Minä kun yritin viedä sinne kaiken muovilta näyttävän. Tulispa tähän joku ratkaisu, sillä yksin ei kuluttaja voi asialle mitään muuta kuin harmitella ja tuntea syyllisyyttä luontoa kohtaan. |
H...
äitien päiväkakkua tekemässä, kiitos ohjeista
:oops...
:-x...Ruokamenot.fi kerää, vertailee ja tutkii puolestasi mistä löytyy edullisin ja paras ruoka. Sinulta säästyy aikaa ja jopa satoja euroja vuodessa.
Pakastin on hyvä keksintö, mutta pakasteiden sulattaminen mikrolla ei. Sulata pakastetut ruoat jääkaapissa, niin saat ilmaista lisäkylmyyttä jääkaappiin. |
Välipala tehdään usein kiireessä ja silloin tulee napanneeksi helpolta näyttäviä, ja usein ravintoarvoiltaan kehnohkoja, ruokia. Lihapiirakka tai pasteijat ovat lisäksi rasvaisia. Helpot välipalat ja hyvät arkiruoat öydät täältä.
Ruokamenot Blogi